Tein historiallisen päätöksen, kun päätin lopettaa tämän blogin kirjoittamisen tänään 10.8.2016. Kuten huomaatte, poistin aiemmat artikkelini, vaikka joukossa oli hyviäkin. Syynä tämän blogin lopettamiselle on se, että minulla on niin monia muita ilmaisukanavia nykyisin verkossa, ja lopulta kun analysoin tekstejä, aiheet ja jutut alkoivat loppuaikoina toistaa itseään. Ei ole järkeä kirjoittaa samankaltaisia tekstejä päivästä ja viikosta toiseen. Aloin pikkuhiljaa väsymään toistamaan itseäni.

En hyötynyt tästä blogista juurikaan rahallisesti, kirjoitin aivan omasta mielenkiinnosta harjoittaa terävää kieltäni. Edistyin teksteissä jonkin verran ajan mittaan.

Jatkan elämääni eteenpäin ja muiden projektieni parissa. Kohta alkaa taas loppukiri koulun osalta. Blogi ehti olla verkossa reilut 3 vuotta, ja teitä lukijoitakin oli ihan mukava määrä. Kiitos kaikille lukijoilleni ja kommentteja lähettäneille näistä reilusta 3 vuodesta! Sinivihreä blogi vaikenee ja tämä jää viimeiseksi blogi-postaukseksi jättämään jäähyväiset lukijoilleni ja tukijoilleni..

Jere Sumell, 10.8.2016